INFO     STORIES





TUHON MUOTOMUOTOILUN ROOLEJA
EKOLOGISEN TUHON
AIKAKAUDELLA

Anni Pokela & Jenna Viro
01 / 04 / 2025    









“Excuse me. When do you think this can happen, professor? When?”, kysyy yksi maanedustaja YK:n
ilmastokonferenssissa. “I don’t know. Maybe in 100 years, maybe in 1,000. But what I do know is that if we do not act soon, our children and grandchildren will have to pay the price”, vastaa ilmakehätutkija. “And who’s going to pay the price of the Kyoto Accord? It would cost the world’s economy hundreds of billions of dollars”, haastaa Yhdysvaltojen edustaja. Siihen ilmakehätutkija vastaa: “With due respect, Mr. Vice President, the cost of doing nothing could be even higher.”










Ilmastokriisi esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 2004 Rolan Emmerichin ohjaamassa The Day After Tomorrow -elokuvassa, josta ylläoleva kohtaus on. Katastrofielokuvissa oltiin jo ennen käsitelty luonnonmullistuksia ja -uhkia, mutta Emmerichin elokuva oli ensimmäinen, jossa syyksi nimetään ihmisen toiminnasta johtuva ilmastonmuutos. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin elokuvan käsittelemä ilmastoriski on ajankohtaisempi kuin koskaan. Vuoden 2024 aikana uutisoitiin tutkimuksesta, jonka mukaan on erittäin suuri todennäköisyys, että elokuvassa tapahtuva katastrofi – AMOC-kiertoliikkeen romahdus – käy toteen nuorempien sukupolvien elinikien aikana. Täällä Euroopassa se voisi tarkoittaa lämpötilojen dramaattista tippumista ja jopa maanviljelyn kriisiytymistä pohjoisissa maissa.

Vaikka erityisesti tämän tutkimuksen valossa yllä oleva kohtaus tuntuu epämukavan todelta, muuten elokuva tekee ilmastonmuutoksesta absurdin spektaakkelin, jolla on selkeä alku ja loppu. Tämä ei voisi olla kauempana totuudesta. The Day After Tomorrow:issa maailmanloppu tapahtuu noin kymmenen minuutin aikana. Todellisuudessa on vaikeaa määritellä pre- ja postapokalyptinen maailma. Toisin kuin elokuvassa, emme tule kokemaan viikkoa, jonka aikana New York on hautautunut jään alle tai Afrikan manner on palanut maan tasalle. Meillä ei ole etukäteen annettua deadlinea. Kukaan ei sano, että ”lopeta turhan kaman tuottaminen tai 1. tammikuuta vuonna 2050 tsunami huuhtoo Helsingin alleen.” 

Miten tämä liittyy designiin? Paljonkin, sillä design on erottamattomasti osa arkeamme. Käyttötarvikkeet, kuten tuolit, paidat ja pyykinpesukoneet ovat aina jonkun suunnittelemia. Design ympäröi meitä koko ajan. Designin nykyinen luonne perustuu pitkälti taideteollisuuden syntyyn, jolloin käsityötaito sai uuden mittakaavan teollistumisen myötä. Designin kannalta merkittävää on teollisen vallankumouksen aiheuttama taloushistoriallinen muutos. Teollistuminen tarkoitti designille uusien toimintatapojen, materiaalien, suurempien tuotantomäärien ja työväenluokan syntymistä. Työväenluokka tarkoitti designille niin tuotantokoneistoa kuin kuluttajia. Designiin on näin alusta alkaen elimellisesti kietoutunut kapitalistinen ideologia. 
Tämä näkyy vielä tämän päivän kielessä: designissa puhutaan ”kuluttajan” tai ”asiakkaan” tarpeiden täyttämisestä. Tarpeet voivat olla täysin keksittyjä, markkinakoneiston luomia, jolloin design koettaa ylläpitää alati omaa kasvualustaan. Design-tuotteita tuotetaan jatkuvalla syötöllä voittoa ja kasvua tavoitellen. Vaikka nykyään design voi olla myös aineetonta, sen pyrkimys on parhaimmillaan lisätä pääomaa. Tämä koskee myös taideteollista designia. 

Kasvun ja kuluttamisen ajatus on ristiriidassa maapallon ja meidän selviytymisen kannalta. Ilmastokriisin aikana kysymys, jota väistelemme on, miten elää elämänarvoista elämää niukemmin. 

Designin tarkoitus on luoda toimivia ja esteettisesti miellyttäviä tai mielenkiintoisia objekteja, jotka parantaisivat ihmisten elämää jollakin tavalla. Elämänlaatua parantavasta tehtävästään huolimatta design on yksi ekokatastrofin kiihdyttäjistä. Korkeamman profiilin muoti- ja design-talot voivat julkaista jopa neljä uutta mallistoa joka vuosi. Kun tämä on jo liikaa, pikamuoti ja ultrapikamuoti ovat täysin järjettömiä. Silti kaikessa – ei vain ultrassa – tahti on kiihtyvä, uutta on aina tarjolla. Design kokonaisuudessaan on osa ongelmaa ellei se muuta toimintatapojaan ja arvojaan radikaalisti. Design ja hyvä maku on aina nähty toisiinsa liittyvinä asioina. Design ei ole todellisuudesta irrallinen asia, joka yksinomaan määrää sen, mikä on tyylikästä. Samppanjan juominen yksityiskoneessa ei ole enää tyylikästä (ennen se oli!). Sitä ei nähdä tarpeellisena, vaan ylimitoitettuna luksuksena. Ilmastoliikkeiden viesti siitä kärsimyksestä, mitä yksityislentokoneiden edustama elämäntyyli aiheuttaa, on tahattomastikin tunkeutunut trenditietoisuuteen. Siksi Kylie Jennerin alle 30 minuutin lentomatkat näyttäytyvät meille iljettävinä ja todellisuudesta irtaantuneelta toiminnalta kaikesta Kardashian-Jenner -klaanin tyylivaikutusvallasta huolimatta. Designilla on valtaa. 

The Day After Tomorrow:in kuvasto on raunioita, hurrikaaneja ja jääkautta. Elokuvan kuvasto on yhä läsnä tietynlaisessa ilmastodiskurssissa: olemme pilanneet maapallon, joten nauttikaamme nyt viimeiseen asti ennen kuin katastrofi saapuu. Sekoillaan luonnonvaroilla ennen deadlinea. 
Vastalääke tälle on vilpitön kuvasto, jossa tavaroiden ja muodin arvo ei määrity vain pääoman kasvattamisessa tai uutuudessa; design, jota määrittelee uudelleenkuvittelu ja heittäytyminen. Ihmisellä on todella kurjaa ilman leikkiä, ja design on parhaimmillaan sitä. Leikki on vapautta kuvitella, kokeilla ja huvitella. Emme tarvitse uutuutta, vaan asioita, jotka ruokkivat luovuutta ja mielikuvitusta, ja jotka auttavat meitä kuvittelemaan toisenlaisia tulevaisuuksia.

Leikkiä uhkaa ajattomuuden käsite. Se perustuu ajatukseen universaalista muodosta, joka on tyylikäs ajasta ja paikasta riippumatta. Ajattomuus voi manifestoitua konservatiivisena tai tylsänä designina, jopa fasistisena ideaalina. Olemme jämähtäneet siihen, että meidän leikillämme on aina tietyt säännöt. Katastrofielokuvissakin pyörii aina sama kuvasto. Kun kuvittelemme tulevaisuuden katastrofien keskellä vain tietynlaisena, olemme toivottomia varsinaisen katastrofin edessä. 

Designin on löydettävä tasapaino ajattomuuden ja trendien välistä, sillä emme voi hylätäkään kiinnostustamme siihen, miltä asiat näyttävät. Ekologisesti kestävä tulevaisuus ei ole kestävä pitkällä tähtäimellä, jos meidän täytyy hylätä itseilmaisu, rohkeus ja makujen moninaisuus. Se, miltä ympäröivä maailma näyttää, on aina ajankohtainen kysymys. Juuri tästä syystä se on palavammin kuin koskaan myös maapallon selviytymisen kannalta elintärkeä asia. Uskaltakaamme olla rohkeita! Parhaimmillaan kestävä ja leikkisä design voi luoda uskoa tulevaisuuteen kyynisessä ajassamme.